Miten innostaa lapsi musiikkiin ilman turhaa painetta
Moni vanhempi lähtee liikkeelle hyvästä ajatuksesta. Musiikki nähdään hyödyllisenä taitona, joka kehittää keskittymistä, muistia ja itseilmaisua. Ongelma syntyy usein siinä vaiheessa, kun aikuisen odotukset alkavat ohjata tekemistä enemmän kuin lapsen oma kiinnostus. Lapsi aistii nopeasti, milloin musiikista tulee suoritus eikä leikki.
Innostamisen ja painostamisen välinen raja on yllättävän hieno. Aikataulut, säännöllinen harjoittelu ja vertailu muihin voivat hiipiä mukaan huomaamatta. Kun musiikki yhdistyy velvollisuuksiin tai pettymyksiin, alkuperäinen ilo katoaa helposti. Tällöin lapsi ei vastusta musiikkia itseään, vaan siihen liitettyä tunnetta.
Usein innostus sammuu juuri silloin, kun lapsi ei saa edetä omaan tahtiinsa. Kaikki lapset eivät innostu samoista asioista tai opi samalla tavalla, eikä sen pitäisi olla ongelma. Musiikki on parhaimmillaan turvallinen tila kokeilla, erehtyä ja onnistua ilman arviointia. Kun tämä tila kapenee, myös motivaatio kärsii.
Tämän artikkelin lähtökohta on yksinkertainen. Musiikki-innostus ei synny pakottamalla, vaan mahdollistamalla. Kun lapsi saa kokea musiikin omana juttunaan, kiinnostus kantaa usein paljon pidemmälle kuin yksikään tiukka harjoitusohjelma.
Anna lapsen olla utelias – musiikki ei ala nuoteista
Moni lapsi innostuu soittamisesta ihan eri tavalla kuin aikuinen olettaa. Ensin kiinnostavat äänet, koskettimien tuntuma ja se, millaista ääntä syntyy kun painaa useampaa kosketinta kerralla. Tässä vaiheessa ei ole kyse harjoittelusta vaan tutkimisesta. Ja se on täysin ok.
Aikuisen näkökulmasta tämä voi näyttää siltä, ettei lapsi ”oikeasti soita”. Todellisuudessa lapsi rakentaa suhdetta soittimeen ja musiikkiin omalla tavallaan. Kun lapsi saa rauhassa kokeilla, syntyy tunne, että soitin on hänen, ei vain aikuisten sääntöjen väline. Tämä tunne on usein paljon tärkeämpi kuin se, osaako lapsi soittaa jonkin kappaleen oikein.
Uteliaisuus tarvitsee tilaa. Jos jokaiseen kokeiluun liittyy ohje tai korjaus, lapsi oppii nopeasti varomaan. Sen sijaan pienet kommentit kuten ”kuulostaapa mielenkiintoiselta” tai ”haluatko soittaa tuota vielä” pitävät oven auki. Lapsi saa viestin, että hänen tapansa olla musiikin kanssa riittää.
Kotona vanhempi voi tukea tätä olemalla läsnä ilman ohjaamisen tarvetta. Joskus riittää, että istuu viereen ja kuuntelee. Musiikin ei tarvitse olla siistiä tai valmista, jotta se olisi arvokasta. Tästä ajatuksesta löytyy lisää käytännön vinkkejä myös Musamajan artikkelista Näin tuet lapsen musiikkiharrastusta kotona – vinkkejä vanhemmille, jossa keskitytään juuri arjen pieniin hetkiin ja niiden merkitykseen.
Vanhemman rooli – rinnalla kulkija, ei valmentaja
Lapsen musiikkiharrastuksessa vanhemman rooli on usein yllättävän suuri, vaikka ei itse osaisikaan soittaa. Lapsi lukee herkästi aikuisen ilmeitä, huokauksia ja pieniäkin kommentteja. Jos vanhempi jännittää, hoputtaa tai korjaa jatkuvasti, lapsi alkaa helposti varoa tekemistään. Silloin musiikki ei tunnu enää turvalliselta paikalta kokeilla.
Rinnalla kulkeminen tarkoittaa sitä, että vanhempi on kiinnostunut, mutta ei ohjaava. Kaikkea ei tarvitse kommentoida eikä jokaisesta virheestä huomauttaa. Usein jo se, että pysähtyy kuuntelemaan ja kysyy lapselta mitä hän itse ajattelee soitostaan, riittää. Lapsi kokee tulevansa nähdyksi ilman arviointia.
Moni vanhempi sortuu huomaamattaan valmentajan rooliin, koska haluaa lapselleen hyvää. Ajatellaan, että jos vähän ohjaa enemmän, lapsi oppii nopeammin. Todellisuudessa liiallinen ohjaus voi viedä lapselta tunteen omistajuudesta. Kun musiikki ei ole enää lapsen oma juttu, motivaatio alkaa hiipua.
Turvallinen musiikkiympäristö syntyy siitä, että lapsi saa olla keskeneräinen. Vanhemman tehtävä ei ole tehdä lapsesta taitavaa soittajaa mahdollisimman nopeasti, vaan tukea suhdetta musiikkiin pitkällä aikavälillä. Kun lapsi kokee, että musiikki on hyväksyttyä sellaisena kuin se sillä hetkellä on, innostus saa kasvaa rauhassa.
Harjoittelu ilman sanaa “harjoittelu”
Monelle lapselle sana harjoittelu kuulostaa heti joltain raskaalta ja pakolliselta. Se tuo mieleen tehtävät, aikataulut ja odotukset, vaikka tarkoitus olisi vain soittaa hetki. Kun musiikki yhdistyy liikaa velvollisuuksiin, into katoaa nopeasti. Siksi sanavalinnoilla on yllättävän suuri merkitys.
Usein harjoittelu toimii paremmin, kun sitä ei nimetä harjoitteluksi lainkaan. Lapselle voi ehdottaa vaikka, että käydään soittamassa yksi juttu ennen iltapalaa tai kokeillaan miltä piano kuulostaa tänään. Lyhyet ja rennot hetket madaltavat kynnystä aloittaa. Monesti juuri silloin soittoaika venyy pidemmäksi kuin oli tarkoitus.
Arjessa musiikki voi tulla mukaan pieninä paloina ilman erityistä suunnitelmaa. Viisi minuuttia ennen lähtöä tai pieni soittotuokio aamulla voi olla aivan riittävä. Lapsi oppii, ettei musiikki vaadi täydellistä keskittymistä tai pitkää treenirupeamaa. Tämä tekee soittamisesta helpommin lähestyttävää.
Kun lapsi saa itse vaikuttaa siihen, milloin ja miten soittaa, harjoittelu muuttuu omaksi valinnaksi. Pakottaminen saattaa toimia hetken, mutta se ei rakenna kestävää motivaatiota. Musiikki saa olla osa arkea samalla tavalla kuin piirtäminen tai leikkiminen. Juuri tästä syntyy suhde, joka kantaa pidemmälle kuin yksikään tarkkaan aikataulutettu treeni.
Valitse soitin ja tuntimuoto lapsen ehdoilla
Soittimen valinnalla on yllättävän suuri vaikutus siihen, syttyykö lapsen kiinnostus vai ei. Aikuisesta piano voi tuntua luontevalta aloitussoittimelta, mutta lapsi saattaa innostua enemmän rummuista, laulamisesta tai vaikka kitarasta. Kun lapsi saa vaikuttaa valintaan, hän sitoutuu tekemiseen eri tavalla. Soitin tuntuu silloin omalta, ei aikuisen päätökseltä.
Myös tuntimuoto vaikuttaa paljon siihen, millaiseksi musiikkiharrastus muodostuu. Joku lapsi nauttii rauhallisesta kahdenkeskisestä opetuksesta, jossa saa edetä omassa tahdissa. Toiselle taas ryhmä tuo iloa ja turvaa, kun huomaa ettei ole ainoa joka harjoittelee. Lapsen persoona ratkaisee enemmän kuin se, mikä tuntimuoto kuulostaa paperilla järkevimmältä.
On hyvä muistaa, että valinnat eivät ole lopullisia. Soitin tai tuntimuoto voi muuttua matkan varrella, eikä se tarkoita epäonnistumista. Moni lapsi löytää oman tapansa musiikin pariin vasta kokeilujen kautta. Tämä vapaus kokeilla vähentää painetta onnistua heti.
Kun musiikkiharrastus rakentuu lapsen ehdoilla, siitä tulee helpommin pysyvä osa arkea. Lapsi kokee tulevansa kuulluksi ja arvostetuksi omana itsenään. Tämä tunne kantaa usein pitkälle, vaikka innostus välillä hiipuisikin. Musiikki pysyy mukana, koska se on saanut kasvaa luonnollisesti.
Salli tauot ja kyllästyminen
Moni vanhempi säikähtää heti, jos lapsi sanoo olevansa kyllästynyt soittamiseen. Ensimmäinen ajatus on usein, että nyt innostus on menetetty tai harrastus valuu hukkaan. Todellisuudessa kyllästyminen on täysin normaali osa oppimista ja kasvua. Se ei kerro siitä, ettei musiikki olisi lapselle tärkeää.
Tauot voivat jopa vahvistaa musiikkisuhdetta. Kun soitto ei ole koko ajan läsnä, lapselle jää tilaa kaivata sitä takaisin. Usein kiinnostus palaa itsestään, joskus hieman eri muodossa kuin ennen. Lapsi saattaa innostua uudesta kappaleesta, soittotavasta tai jopa toisesta soittimesta.
On tärkeää erottaa toisistaan hetkellinen väsymys ja todellinen vastustus. Jos lapsi on väsynyt koulupäivän jälkeen, tauko voi olla juuri se, mitä tarvitaan. Pakottaminen tällaisessa tilanteessa tekee helposti hallaa sekä lapsen että vanhemman fiilikselle. Musiikista tulee silloin riidan aihe, vaikka sen ei tarvitsisi olla.
Kun taukoihin suhtaudutaan rauhallisesti, lapsi oppii ettei musiikki katoa minnekään. Se odottaa siellä, kun hetki on oikea. Tämä vähentää painetta ja antaa lapselle turvallisen tunteen siitä, että hänen rytminsä on hyväksytty. Pitkällä aikavälillä juuri tämä luottamus kantaa kaikkein pisimmälle.
Riko musiikkiin liittyvät myytit ajoissa
Musiikkiin liittyy yllättävän paljon uskomuksia, jotka voivat huomaamatta lisätä painetta lapselle. Ajatellaan esimerkiksi, että lapsen pitäisi edetä tiettyä tahtia tai osoittaa lahjakkuutta melko varhain. Kun nämä ajatukset pääsevät ohjaamaan tekemistä, lapsi alkaa helposti verrata itseään muihin. Vertailu syö iloa ja tekee musiikista suorittamista.
Yksi sitkeimmistä myyteistä on ajatus siitä, että musiikki on vain harvoille ja lahjakkaille. Todellisuudessa musiikki on taito siinä missä monet muutkin, ja ennen kaikkea tapa ilmaista itseään. Lapsen ei tarvitse tähdätä esiintymislavoille tai tutkintoihin, jotta musiikki olisi merkityksellistä. Riittää, että musiikki tuntuu omalta ja hyvältä.
Myyttejä syntyy usein myös aikuisten puheessa, täysin huomaamatta. Kommentit kuten “minä en ollut koskaan musikaalinen” tai “tuo osaa jo paljon paremmin” voivat jäädä lapsen mieleen pitkäksi aikaa. Lapsi saattaa alkaa ajatella, että musiikissa on kyse jostain synnynnäisestä ominaisuudesta, jota hänellä joko on tai ei ole. Tämä ajatus on erityisen raskas, jos lapsi kohtaa haasteita.
Näitä käsityksiä kannattaa purkaa ajoissa ja lempeästi. Musamajan Pianonsoiton uskomukset – totta vai tarua? -artikkeli avaa hyvin sitä, miten yleisiä väärinkäsityksiä syntyy ja miksi ne eivät pidä paikkaansa. Kun lapsi kuulee toistuvasti, että musiikki on harjoittelua, leikkiä ja uteliaisuutta, paine hellittää. Silloin musiikki saa taas olla sitä, mitä sen kuuluukin olla.
Kun lapsi saa onnistua omalla tavallaan
Lapsen kokemus onnistumisesta ei aina näytä samalta kuin aikuisen mielikuva. Aikuinen saattaa iloita puhtaista nuoteista tai kokonaisesta kappaleesta, kun taas lapselle suurin voitto voi olla rohkeus aloittaa soittaminen itse. Onnistuminen voi tarkoittaa myös sitä, että lapsi uskaltaa kokeilla jotain uutta tai soittaa kappaleen omalla tavallaan. Nämä hetket ovat usein paljon merkityksellisempiä kuin tekninen täydellisyys.
Pienet onnistumiset jäävät helposti huomaamatta, jos katse on koko ajan seuraavassa tavoitteessa. Kun vanhempi pysähtyy sanomaan ääneen, mikä sujui hyvin, lapsi oppii huomaamaan omat edistysaskeleensa. Tämä vahvistaa luottamusta ja rohkaisee jatkamaan. Lapsi kokee, että hänen tekemisellään on arvoa juuri sellaisena kuin se on.
On tärkeää antaa lapselle lupa olla erilainen soittaja kuin muut. Kaikkien ei tarvitse edetä samaa tahtia tai pitää samoista kappaleista. Kun lapsi saa muokata musiikkia itselleen sopivaksi, siitä tulee henkilökohtainen juttu. Tällainen suhde musiikkiin kestää usein paremmin myös haastavammat vaiheet.
Kun onnistuminen määritellään lapsen ehdoilla, paine vähenee luonnollisesti. Musiikki ei ole enää asia, jossa pitää todistaa jotain muille. Se on tila, jossa saa kasvaa, kokeilla ja iloita omista oivalluksista. Juuri tästä syntyy kestävä ja lempeä musiikki-innostus.
Musiikki lahjana lapselle, ei suorituksena
Kun musiikki nähdään lahjana eikä tavoitteena, koko harrastuksen luonne muuttuu. Lapsi saa olla utelias, keskeneräinen ja oma itsensä ilman jatkuvaa arviointia. Tällaisessa ilmapiirissä musiikki pysyy mukana arjessa luonnollisesti, joskus näkyvämmin ja joskus taustalla. Molemmat vaiheet ovat yhtä arvokkaita.
Vanhemman tärkein tehtävä ei ole huolehtia edistymisen nopeudesta, vaan siitä, millainen tunne musiikista jää. Kun musiikki yhdistyy hyväksyntään ja turvallisuuteen, lapsi uskaltaa palata sen pariin yhä uudelleen. Usein juuri tämä rauhallinen lähtökohta kantaa pisimmälle. Musiikista tulee osa lapsen omaa maailmaa, ei aikuisen projekti.
Jos lapsi haluaa soittaa ohjatusti, myös opetuksen tavalla on suuri merkitys. Pienelle soittajalle on tärkeää, että tunneilla edetään lapsen tahdissa ja kiinnostuksen mukaan. Musamajassa pianotunneilla painotetaan juuri tätä, musiikin iloa, turvallista ilmapiiriä ja yksilöllistä etenemistä. Tunnit on suunniteltu niin, että lapsi saa rakentaa omaa suhdettaan musiikkiin ilman turhaa painetta.
Lopulta tärkeintä on, että musiikki saa olla mukana lapsen elämässä omalla painollaan. Joskus se näkyy innostuneena soittona, joskus pitkänä taukona. Molemmat kuuluvat matkaan. Kun musiikki saa olla lahja, se löytää usein tiensä takaisin juuri oikealla hetkellä.